Finn’EM Mansessa

Finn’EM Mansessa

Vuodenvaihteen kantturoissa somessa pyöri mainos Finn’EM vaihdosta. Hyvin pienellä vaivalla sai ilmoittauduttua halukkaaksi ja pääsiäisen alla neljä onnekasta lähtikin Manchesteriin.

Pitkä odotus palkittiin pääsiäisenaluskeskiviikkona, kun ryhmämme vaelsi Suomen eri kolkista maistelemaan Helsinki-Vantaan tarjottavia. Aikaa maistelulle ja toisiimme tutustumiselle oli runsaasti, kun koneemme odotti jatkolentolaisia toista tuntia. Lähtökohtaisesti olimme toisillemme tuntemattomia, myös ne kaksi jotka olivat olleet naapureita vuosia sitten. Iisalmesta joukkoamme täydensi päivystyksen sairaanhoitaja ja elvytyskouluttaja Johanna, Jyväskylästä mukana oli akutologiaan erikoistuva Kristiina, Hyvinkään vahvistus oli elvytyksen Suomen mestari ja syksyllä Sloveniaan lähtevän edustusjoukkueen jäsen myöskin akutologiaan erikoistuva Lotte, ja vimoisena oli Hemmo palomies-ensihoitaja Riihimäen tulipalokunnasta. 

Matkan tarkoituksena oli lähteä tutustumaan Manchesterin ensihoitoon ja päivystykseen. Pitkin kevättä reissu tarkentui, ja paria viikkoa ennen lähtöä selvisi, että ainakin Hemmo ja Lotte tulisivat pääsemään myös ambulanssien kyytiin jos vain selvittävät 22-sivuisen sopimuskaavakkeen. Lotten, Kristiinan ja Johannan tuli päästä tutustumaan MRI:hin eli Manchester Royal Infirmaryyn.

Lento ei tarjonnut muuta kuin lepohetken, koska istuimme ympäri konetta. Laskeuduttuamme meitä oli vastassa MRI:n akutologian erikoislääkäri, consultant, Gareth Roberts. Hänen sporttinen mersunsa muuttui hetkessä perheautoksi kun sinne ahdettiin neljä innokasta laukkuineen. Tunnelma muuttui vielä hieman tiiviimmäksi kun isäntämme innoissaan selitti päivystyksen erikoisuuksia kiitäessämme kehäteitä pitkin kohti Manchesterin kampusaluetta

Gareth Roberts

Onneksi matka ei ollut pitkä ja rystysetkin alkoivat saada väriä kun saavuimme Crowne Plazan eteen. Väsyneet matkalaiset eivät jaksaneet muuta tehdäkään kuin käydä kulman kaupassa ja painuimme suurilta osin pehkuihin.

Mikä lie aikaero tai matkajännitys, mutta jos paikallista aikaa on jo 04.30 hereillä niin puoli seitsemän on viimeistään hyvä aika mennä puntille. Silti ehti hyvin 08.30 aamupalatreffeille, valitettavasti emme vielä tuolloin tienneet brittien ruokailurytmiä ja söimme vain normaalin hallitun ylilyönnin. Eilisen tietojen mukaan emme voisi eksyä matkalla MRI:hin, mutta kiitos Google Mapsin ei näin pahasti päässyt käymäänkään. Muutamalla juoksuaskeleella Hemmokin ehti Manchesterin keskusambulanssiasemalle.

Naiset pääsivät viettämään päivän tutustuen Royal Infirmaryn päivystysprosesseihin. Varsinaiseen potilastyöhön emme päässeet osallistumaan NHS:n tarkkojen turvallisuusselvityksiä koskevien sääntöjen vuoksi. Alkuun juttelimme Garethin kanssa hänen huoneessaan. Manchesterissa hänen työnsä erikoislääkärinä koostuu kymmenestä PA:sta, jotka lasketaan eri tavalla vuorokaudenaikojen mukaan. Näistä 7 tehdään kliinisessä työssä ja 3 tulee opetuksesta ja tutkimuksesta sekä tieteellisiin julkaisuihin tutustumisesta. Normaalisti Gareth tekee yhden 8-16 vuoron (=2 PA), kaksi iltavuoroa 16-00 (=6PA). Lisäksi viikossa on yksi yön yli päivystys, joka tehdään takapäivystyksenä. Gareth tulee yöllä paikalle, jos tulee traumahälytys, alle 50-vuotiaan elvytys tai juniorit tarvitsevat häntä muuten.

Iloiset tutustujat

Puhuimme myös erikoistumiskoulutuksesta. Ensin kaikki akutologiaan tähtäävät tekevät kahden vuoden yhteiskoulutuksen (Foundation years) anestesiologien kanssa, johon kuuluu 6kk päivystystä, 6kk anestesiaa, 6kk tehoa ja 6kk sisätautien päivystysosastolla (Acute Medicine). Tämän jälkeen alkaa varsinainen erikoistumiskoulutus, jonka alussa akutologit suorittavat pediatrian jakson (6kk) tai siirtyvät suoraan päivystysklinikkaan. Vasta kolmannen vuoden jälkeen erikoistuvat tekevät yöpäivystyksiä. Erikoistuvat tekevät siis töitä huomattavasti pidempään erikoislääkäreiden kanssa kuin Suomessa. Ei huono asia ollenkaan! Gareth sanoi että öisin takapäivystäjän on helpompi nukkua kun tietää, että päivystyksen lääkäreistä jokainen osaa hallita ilmatien ja hoitaa kriittisesti sairaan potilaan.

Pohjustusten jälkeen pääsimme siirtymään päivystyksen puolelle. Näimme sairaalan melko vaatimattomat tilat. Kaikista potilaista täytetään käsin tarkkailulomake. Lisäksi kaikkiin epäiltyihin sairauksiin oli omat lomakkeet (kts alla kuvat), jotka auttoivat diagnostiikassa ja hoidossa. Esimerkiksi keuhkoemboliaa epäiltäessä lääkäri ottaa keuhkoembolialomakkeen, joka ohjaa vuokaavion avulla laskemaan riskipisteitä, kuolleisuutta, ohjaa ottamaan oikeat labrat ja kuvantamiset ja auttaa vielä hoidossakin ja jatkohoitopaikan valinnassa. Sokkihuoneessa suurimman vaikutuksen teki sepsiskärry. Jokaista sepsispotilasta (qSOFA-kriteerit sekä ensihoidossa että päivystyksessä isosti käytössä!) oltiin vastassa sokkihuoneessa. Kärryssä oli valmiiksi steriili verinäytteenottosetti veriviljelyiden ottoa varten ja lisäksi kanyylit ja Ringerit valmiina. Lotte pääsi tuomaan yhden sepsispotilaan ensihoidosta sairaalaan ja 96-vuotias sepsispotilas otettiin A-potilaana vastaan. Hoitaja otti steriilisti vasemmasta kädestä veriviljelyt ja samaan aikaan lääkäri laittoi oikeaan käteen kanyyliin, josta otti muut verikokeet ja laittoi RAC 1000ml i.v. tippumaan ja samalla kysyi potilaan allergioista ja jos allergioita ei ollut, sekoitti avustava sairaanhoitaja antibiootiksi keftriaksonin. Alle 5 minuutissa sairaalaan tulosta potilas sai antibiootin. Vakuuttavaa toimintaa!

Opastus

Päivystyksen tilat olivat melko vanhat ja ahtaat, käytävät kapeita. Logistiset ratkaisut vaikuttivat osin hankalilta modernin päivystyksen järjestämistä varten, esimerkiksi CT-kuvantamishuone oli usean mutkan päässä shokkihuoneesta. Kömpelöistä ja vanhentuneista tiloista on kuitenkin tarkoitus muuttaa lähivuosina rakennettavaan uuteen sairaalaan. Työnjako Manchesterin alueen toisen suuren sairaalan Salfordin kanssa aiheuttaa sen, että aivoverenkiertohäiriöpotilaat lähetettiin Royal Infirmirystä Salfordiin, jos vuoto oli poissuljettu ja liuotusaikaikkuna ei ollut mennyt. Sekuntteja ehkä siis laskettiin sepsispotilaiden kohdalla, mutta time is brain oli unohtunut. Iso-Britanniassa sairaalan toimintojen mittaaminen on oletusarvo, eli jokainen sairaala kerää tarkkaa dataa siitä, miten kukin yksikkö ja jopa kukin hoitava henkilö saavuttaa kansallisten hoitosuositusten tavoitteet. Ilmeisesti heillä avustavaa henkilökuntaa ja sihteeristöä ei ole karsittu.

Sairaala-alue

Akuuttilääketiede on Iso-Britanniassa yksi maan nuorimpia erikoisaloja, vaikka se on ollut jo puoli vuosisataa olemassa. Isot potilasmassat ja päättäväinen työskentely on mahdollistanut sen, että erikoisala pääsee keskittymään ydintyöhönsä eli hätätilapotilaiden hoitoon. Päivystys keskittyy huomattavasti Suomea enemmän päivystyspotilaisiin ja mikäli potilaan vaiva todetaan ei-päivystykselliseksi mutta kiireelliseksi, ohjataan potilas esimerkiksi vaivan mukaisen erikoisalan klinikkaan, oman perhelääkärin kontrolliin, tai Ambulatory Medicine Unitiin. Tämä jälkimmäinen oli yksikkö, jossa potilaat olivat kävelykuntoisia ja tarvitsivat lyhyen jatkokontrollin ennen kotiutusta tai kotiutumisesta seuraavana päivänä. Tämä yksikkö hoiti esimerkiksi matalan riskin rintakivuksi päivystyksessä todettujen troponiinikontrollit, stabiilien uusien eteisvärinöiden antikoagulaatiohoidon aloitukset, COPD:n pahenemisvaiheen reseptit tai vaikkapa erysipelaksen kontrollit. Yksikön tehtäviin kuului siis kaikki ne pienet viimeistelevät tehtävät, joita Suomessa päivystävä lääkäri hoitaa muun ohella, kunhan vakavammin sairaan hoitamiselta ehtii. Huomiota kiinnitti myös päivystyksen miehitys, johon kuului farmaseutti, fysioterapeutti ja lisäkoulutetut hoitajat, jotka saattoivat tehdä esimerkiksi SLT-diagnostiikkaa. Ihmetystä herätti sähköisten potilasjärjestelmien ja reseptijärjestelmien puuttuminen, kun kaikki muu toiminta vaikutti niin huippuunsa tehostetulta.

Päivystykseen

Kierroksemme loppuvaiheessa pyörähdimme lastenpäivystyksessä. Tämä Euroopan suurimman lastensairaalan päivystys oli sairaalan uudemmassa siivessä. Triage tapahtui erillisissä vastaanottohuoneissa, joissa hoitaja myös tutki pikkupotilaan vitaalit. Melko ahtaan oloisessa shokkihuoneessa paikkoja oli neljä, ja jokaisen sängyn vierellä kaksi omaisille varattua tuolia. Iso-Britanniassa akuuttilääketieteen erikoislääkäri voi myöhemmin pätevöityä lastenpäivystyksen subspesialiteettiin, toinen erityispätevyysmahdollisuus on Intensive Care.

Lasten päivystys

Kävimme myös tutustumassa Manchesterin tutkimusyksikköön, jossa on kehitetty mm Manchesterin triage ja T-MACS apulaskuri ACS:n riskin arviointiin. Yksikössä työskentelee täysaikaisesti kaksi tutkimushoitajaa.

Aamu asemalla vaikutti rauhalliselle ja pian löytyi päivän ohjaajanikin Chase Singh. Esittelyssä koin välittömän arvon ylenemisen, Hemmo taipui huonosti brittisuussa ja koko päivän olinkin Hems. Teekuppi kouraan ja autolle, ilmoitus keskukselle auton riviin astumisesta. Tavaroita ei paljon tarkisteltu, sen ja auton siivoamisen hoitaa erikseen siihen palkattu henkilökunta. Tämän ymmärsi hyvin, ilmottaessasi  auton olevan hälytettävissä sai keikan käytännössä välittömästi.

Sinead, Chase

Autot olivat siis ajoittain hetken poissa rivistä, jolloin siihen palkattu henkilökunta hoiti niitä. Kuulemma homma toimi loistavasti, lukuunottamatta pissapojan täyttämistä. Hoitolaukutkin tarkisti siihen perehtynyt tiimi, ja sinetöi tarkistuksen jälkeen. Sinetöinti oli käytössä myös lääkepakissa, ja tarpeen vaatiessa hallin seinustalla oli kaapissa riittävästi sinetöityjä pakkeja. Lääkearsenaali oli suunnilleen sama kuin meilläkin, fentanyyliä tai alfentanyyliä ei ollut käytössä. Lääkepakin sinetöinti oli mielestäni nerokas, lähtökohtaisesti pakki oli siihen vihkiytyneen henkilön pakkaamana ja sinetöimä. Tällöin siinä oli kaikkia lääkkeitä täydet määrät, vihreä sinetti ja lääkelista tyhjä. Käyttäessäsi lääkettä rikoit sinetin, käytit lääkkeen, merkkasit sen pakin takataskussa olevaan listaan ja otit uuden sinetin jonka nimellä kuittasit. Sinetin väri vihreä-keltainen-punainen kertoi paljonko lääkkeitä oli pakissa. Keltaiselle siirryttiin kun jotain lääkettä oli alle puolet ja punainen tuli kun jotain lääkettä oli vain muutama, tällöin pakki vaihtoon ja kaapista uusi tilalle. Takataskussa olevassa listassa oli myös jokaisen lääkkeen vkp, jolloin vanhoja ei pyörinyt mukana. (Kuinka usein meillä mukamas tarkastetaan lääkepakkeja, kun edellinen on sen kuitenkin tarkistanut ja välillä menee viikkokin, ettei oikeasti tarvi edes avata...sinetit??)

Sinetöity hoitolaukku
Fiatista Mersuun, kaikissa oli iso kontti

Autojen alustat vaihteli Fiatista Mersuun, mutta jokaisessa kontissa oli tilaa reilusti ja jos ei ollut takalaitanostinta niin ainakin ramppi jota pitkin työntää paarit autoon. Ohjaamon ja kontin välillä ei ollut kuin tarjoiluluukku, josta ohjaajani (hoitotaso, Paramedic) selosti maisemia, vierashan istuu tottakai edessä. Perustasona (Emergency Medical Technician, EMT) oli Sinead, vastavalmistunut joten hänellä oli mukanaan mappi johon merkkaa erilaisia suorituksia. Ilmeisesti tämä opiskelu kestää noin vuoden, tehtävänä oli muun muassa olla omaisille läsnä kuoleman kohtaamisessa.

Tehtäviä oli todellakin käytännössä koko ajan, mutta paikallinen häke ei hälyttänyt kun olit luovuttamassa potilasta. Toisin sanoen taukoja pidettiin luovutusten yhteydessä, jos häkellä oli hätä niin tuli yleiskutsu jossa tiedusteltiin olisiko joku kykeneväinen lähtemään kiireen vilkkaa keikalle. Minulle jäi käsitys, että keikkoja oli jonoksi asti kokoajan. Luokittelu oli neliportainen ja  kriteerit samansuuntaiset kuin Suomessakin. Heillä häke soitteli potilaille takaisinpäin kun autot ei riittäneet. Yhtäkään Davea en ehtinyt ajamaan, ja kaikille keikoille mentiin vilkut ja pillit päällä.

Moniviranomaiskeikka

Viiden tunnin keikkaputken jälkeen ilmoitus häkelle ruokatauosta ja lounasta etsimään. Jos oikein ymmärsin, niin tässä kohtaa (15.00) häken oli annettava tauko ruokailuun tai he olisivat saaneet runsaahkot korvaukset siis joitain euroja. Tunnin ruuanmetsästys ja ajo asemalle, johti yhteensä puolentoista tunnin ruokikseen. Taas oli keikka kun vaan auton ilmoitti vapaaksi.

Maassa maan tavalla

Pitkäperjantai alkoi normaalin päivävuoron aikaan 06.30 (-18.30). Vastassa oli Senior Paramedic Richard, eli vähintään viisi vuotta ensihoitajana palvellut. Hän toimi eräänlaisena vuoroesimiehenä / lisäapuyksikkönä. Ajoneuvona oli farkku Octavia, mutta lääkkeissä tai muutenkaan ei ollut mitään eroa tavalliseen ambulanssiin. Tärkein lisä oli kuulemma tieto-taito ja mahdollinen johtovastuu isommissa tehtävissä. Paperitöitä tehdessään hän seurasi sekä jonolla että suoritettavia tehtäviä, josko siellä olisi ollut jotain johon häntä olisi kaivattu. Ymmärsin siis että hän ajoittain liittyy itse tehtäville, ja osan antaa suoraan häke.

Richard - Hemmo yhden hengen yksikkö

Päivä oli huomattavasti rauhallisempi, ilmeisesti koska kiireisiä tehtäviä ei suuresti ollut. Edellisen päivän köröttelyt kaupungin halki vaihtuivat todella vauhdikkaaseen kyytiin kylän läpi. Ilmoituksen mukaan 1-vuotias oli veden varassa joessa. Matkan aikana ei ollut mitään radioliikennettä, ja kohteeseen tultuani sain vain ihmetellä kun paikalla oli jo kaksi höökiä, palomestari, toinen lisäapuyksikkö ja poliisi. Potilaskin oli jo ongittu ja paljastunut 40-vuotiaaksi, kuulemma toisinaan unohdetaan ilmoittaa tilanteen etenemisestä. Radioliikennettä muutenkaan ei ollut kuin häken ja yksiköiden välillä. Se olisi kuulemma mahdollista yksiköidenkin välillä, mutta silloin pitäisi tietää kunkin yksikön nelinumeroinen koodi.

Yhteistyössä monen yksikön kera

Tämä johti toiseen mielenkiintoiseen tilanteeseen kun lähdimme saattamaan rauhallisesti supistelevaa rouvaa ambulanssin perään ja 10min myöhemmin sairaalassa potilas olikin jo levottomasti huutava ja ponnistava rouva (rv23+4, aiemmat kaksi syntyneet myös rv23). Kommunikaatio matkan aikana ei olisi muuttanut mitään muuta kuin ennakkoa, jonka oli jo kohteessa antanut Richard ja jota olisi voinut matkan aikana täydentää.

Synnärillä

Työturvallisuusasioista keskustelimme kun päivystimme kahvikuppien kera torin laidalla. Paikka jossa päivysti myös monet päihteiden sekakäyttäjät. Kauaa ei tarvinnut odottaa kun jo ensimmäinen huolestunut kansalainen koputteli ikkunaan ja ohjasi ensimmäisen langenneen luokse. Suurin osa oli heräteltävissä puhuttelulla tai hyvin kevyin ravisteluin. Ongelmallisin käytössä oleva aine oli kuulemma “Spice”, synteettinen huume jolle ei ollut tiedossa olevaa vasta-ainetta. Usein vei käyttäjänsä täysin tiedottomaan tilaan ja pahimmillaan hengityksen samalla. Tämä kestää vain muutaman kymmenen minuutti jonka jälkeen herääminen oli varsin nopeaa, toki tämä tajuton käyttäjä saattoi tarvita tukea hengitykseensä. Tämä oletus oli kun herättelimme keski-ikäistä siistiä herraa puistonpenkiltä. Siinä Richardin touhutessa joku toinen laitapuolen kulkija meinasi viedä potilaan laukun. Richard kertoikin, ettei heillä ollut suojaliivejä käytössä, yksin mentiin asuntoihinkin ja joskus oli päällekin käyty. Koska keikoista täytetään lappuja, niin edes häke ei ollut täysin kartalla mitä yhden henkilön yksiköt touhuavat, keikka ilmoitettiin häkelle kun vasta-aineet kaivettiin ja tarvittiin kuljettavayksikkö.

Matkan aikana oppi arvostamaan omia työvälineitään suojaliiveistä lähtien. Tyhjiöpatjaakin olisin kaivannut kovasti katolta tippuneen kanssa, mutta näköjään siirtyy ne potilaat kauhapaareillakin sairaalaan asti. Eniten arvostan meidän radioliikennettä ja tilannetietoisuutta. Mutta opittavaakin meillä on, peri brittiläinen kohteliaisuus ulottui myös potilastyöhön. Rakkautta ja huolenpitoa riitti asiakkaasta riippumatta, eikä kiire painanut vaan keikat hoidettiin yksi kerrallaan. Myös jo kertaalleen ylistämäni sinettijärjestelmä voisi olla hyvä tarkastelun kohta, onko jokaisen työvuoron tarpeen tarkistaa joka laukkunsa?

Statuksia hieman enemmän

Johanna Ålander, Päivystyksen sairaanhoitaja, Iisalmi
Kristiina Sippola, Akuuttilääketieteeseen erikoistuva lääkäri, Jyväskylä
Hemmo Taira, Palomies/Ensihoitaja, Riihimäki
Lotte Seeck, Akuuttilääketieteeseen erikoistuva lääkäri, Hyvinkää